Työmiehen palkka ja verot

Moni vanha kansallinen verokaavake tekee erottelua “ulkomaantyön” ja “kotimaantyön” väliin, yrittäen sopeutua siihen vanhaan skeemaan jossa sen mandaatti oli territoriaalisesti rajattu. Työn tekeminen kuitenkin on irronnut usein paikasta ja ajasta, puhumattakaan aluerajoista, joten työn sitominen aluepolitiikkaan tuottaa vähintäänkin huteria konsepteja.

Moni vanha valtio onkin pyrkinyt ulottamaan oman mandaattinsa sekä oikeusjärjestelmän että talous- ja työpolitiikan osalta globaaliksi. Miten käy työmiehen, kun Ruotsi asettuu taloksi Singaporeen, Abu Dhabi tulee Jerseyhin ja Saatana saapuu Moskovaan? Onko globaalissa välitilassa, kansainvälisillä verkkoalueilla operoiva työmiehen palkka tai työmies itse mitenkään identifioitavissa vanhan valtion osaksi, haluaako se olla ja miten käy jos ei ole. Vanha valtioiden välinen suvereniteettiperiaate rapautuu kovaa vauhtia, kun regiimit regiimin jälkeen pyrkivät omimaan globaalia kansa omakseen, sotahuudon “globaali sota” kaikuessa ympäri aluevesien.

Valtio kuitenkin haluaa määritellä itsensä uudestaan, ja ihmiset, työmiehet, valita johtajansa. Syntyy uusia imperiumeja, valtakuntia, jotka rakentavat identiteettinsä globaalin tietoverkon ja kanssakäymisen kannalta sopivammalla tavalla. Työmies varmasti innolla maksa veroa ja alistuu suojelukseen, sellaisen transnationaalin toimijan kanssa ja puitteissa, joka kykenee operoimaan ja myös käytännössä osoittamaan kyvykkyytensä huolehtia ihmisestä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Usein vanhan valtion itsekäs ja koppava väite omasta kyvystä suhteessa muihin on saanut tavalliset ihmisetkin kasvamaan kapeiksi ja epäileviksi muun maailman ja sen ilmiöiden suhteen. “Hullu sen on pakko olla, tai sairas”, ne miettivät ihmeissään joFarmington_Country_Club_Aerial_View_1s joku kuikuilee muualle tai jopa tekee radikaalin siirron. Vanha valtio, varsinkaan kansallisvaltio, ei kuitenkaan enää, jos koskaan olikaan, ole osoittanut kykyä tai edes halua huolehtia ihmisestä, kun sen voimavarat on keskitetty asehankintoihin, sisäisen koheesion kehittämiseen ja mittaviin tietoverkkovakoiluhankkeisiin.

Taustalla kuitenkin ovi on käynyt ulospäin, vaikka miestä valuukin sisäänkin päin jokaisen raollaan olevan raja-aseman lävestä. Moni on asettunut muualle, eikä kaipaa hetkeäkään takaisin. Kansallinen identiteetti on tullut haastetuksi osana maailmanpoliittista murrosta, jossa työn tekeminen, turvallisuus ja talouspolitiikka, sosiaalipolitiikka ja käsitykset tiedosta, uskomuksista ja asioista saavat uusia globaaleita ilmentymämuotoja. Yksi kansa, yksi kieli ja paljon rautaa rajalle. Vanha slogan hiipuu menneisyyteen, kun ihminen matkaa eteenpäin rauhanomaisesti. Valtio jää yksin puolustamaan kuviteltua yhteisöään. Silti työmies tekee työt ja palkka juoksee.