Partisaanit ja vuokraamisen viehättävyys

Sosiaalisten rakenteiden ominaisuutena on viettää kohti vastikkeetonta saamista, vaikka sitten uhkapelaamalla, tai kun monen aivo ei siinä onnistumiseen taivu, niin vuokria keräämällä ja kanavoimalla säännöllistä tuloa. Vuokraamisen viehättävyys perustuukin sen nimenomaisiin ominaisuuksiin ja kykyyn tuottaa vaivatta voita leivän päälle.

Yhteiskunnan siirtymisellä yhä enemmän vuokrahakuiseksi on kuitenkin korruptiota ja muita epätoivottuja lieveilmiöitä lisäävä piirre. Työn vuokraminen muodostaa uusia arvoa lisäämättömiä väliportaita, portaita joissa arvo saattaa kiteytyä suojelun tai markkinoille pääsyn mahdollistajaksi. Erityisesti tällainen toiminta saattaa käydä kehittymään niin merkittäväksi, että se haastaa suvereenin monopolin vuokrien kerääjänä, veron kantajana.

Tietotekniikan joustavat työkäytännöt, henkilöstön vuokraus ja laimea ihmiskauppa muodostavatkin näin hiljaa vanhan valtion monopolia rapauttavan piirteen, kun yksityiset työdiilerit asettuvat valtiota tärkeämpään rooliin ja heille maksetut palkkiot ja heitä kohtaan osoitettu kunnioitus määrittelee yksiön elämän mahdollisuudet, on korruption kukoistaminen välttämätön seuraus. Onko vanhalle valtiolle paikkaa globaalissa taloudessa ja vapaassa likkuvuudessa, rajat ylittävien tietoverkkojen aikana, aikana kun talous, työ, seksi ja rakkaus, matkailu ja sirkus, kaikki siirtyvät pois sen ulottuvilta? Eikä sen tarjoama identiteettipolitiikkakaan kiinnosta enää kuin harvoja, harvoja jotka kiukkuisina tarttuvat kättä pidempään ja ryhtyvät sotimaan valtion ja sen ihmisten ja toisaalta valtioiden kesken ja välillä.

Sosiaalisen yhteisön ja työmarkkinoiden tragedia onkin päätyä identiteettipolittisen kamppailujen välikappaleeksi, käsikassaraksi. Eihän ole kaukaa haettua historiaa sekään miten pienepict_a2d2e85c40aa42f4af66092d1270d84en, nuoren ja huteran valtion työmarkkinoihin liittyvät ristiriidat saivat seurakseen kokonaisia sisällissotia, verta ja kyyneliä. “Miksi työstä ja tekemisestä muodostui vallanpidon väline”, kysyi Hannah Arendt maailmansotien jälkeen ja jätti vastauksen auki. “Arbeit macht frei!” julisti keskitysleirin sisäänkäynti, ja työn kurittava, sääntelevä ja rankaiseva luonne vain kasvoi vaikka leirit tyhjenivätkin. Hannah ehkä huomautti, että voisihan suvereeni muutenkin kiristää ja uhkailla alamaisiaan, tai suostutella ja rohkaista heitä alistumaan. Työstä tuli jostain syystä vahva alistusmekanismi, tosin ei kaikkialla maailmassa. Globalisaatio ja globaalien tietoverkkojen ihmeellinen tenho haastaa myös pakkomielteen työn käyttämiseen alistamisen välineenä.

Ennakkoluuloisuus, jääräpäisyys, mielivalta ja valtion terrori varmistavat lähinnä vain sen itsensä raunioiden kauneuden, kun ovi on käynyt ulospäin jo pitkän aikaa, jää muisto vaan kun työsopimukset lepattelevat pitkin autioita toimistohotellien käytäviä ja ulkona puhaltaa lempeä tuuli pitkin hiljentyneitä katuja ja ihmeellinen hiljaisuus leviää valtaville autobaanoille.